Majataloillat

Majataloillat

MIKÄ ON MAJATALOILTA?

Majataloilta on Pekka Simojoen alulle panema matalan kynnyksen illanvietto kirkossa. Illan tarkoituksena on luoda uutta yhteisöllisyyttä ja antaa ihmisille mahdollisuus antaa omat lahjansa käyttöön ja tuoda seurakunnan toimintaa lähemmäs tämän päivän ihmistä. Majatalossa pyritään tuomaan evankeliumi sanomasta tinkimättä, mutta modernisti, leppoisasti ja kohtikäyvästi.

MISTÄ MAJATALOT LÄHTIVÄT LIIKKEELLE?

Ensimmäiset sytykkeet majataloillalle löytyvät Namibiasta, Afrikasta, jossa Pekka Simojoki vietti lapsuudessaan yhdeksän vuotta lähetystyöntekijöiden lapsena. Afrikkalaisten iloinen ja mutkaton tapa tulla yhteen, laulaa, viettää aikaa, tarinoida ja joskus tanssiakin teki Pekkaan vaikutuksen. Suomeen paluu olikin melkoinen kulttuurishokki, joka sai nuoren miehen miettimään, miten suomalaista kirkollista kulttuuria voisi uudistaa. Afrikkalainen Gospelmessu vuodelta 1981 antoikin jo viitteitä siitä, mitä on tulossa. Joku onkin osuvasti puhunut Suomen kirkosta ”ennen ja jälkeen Afrikkalaisen messun”, sillä niin innostuneesti se otettiin vastaan. Siitä alkoikin melkoinen uusien messujen aalto, johon myös majataloillat liittyy vahvasti.

Majataloillat lähtivät liikkeelle Riihimäeltä 1990-luvun alussa. Muuttaessaan paikkakunnalle Pekka Simojoki tutustui nuoriin aikuisiin, jotka etsivät paikkaansa ja harhailivat omassa seurakunnassaan ilman tehtävää. Syntyi kuoro, joka sai nimen EtCetera ja siitä kasvoi Riihimäen kirkkoon ilta, jonka tavalliset aikuiset ihmiset olivat rakentaneet tavallisille aikuisille ihmisille. Ilta sai nimekseen Little Light eli pieni valo.

Kirkkoon astuessa oli edessä hymyilevä ihminen, joka kätteli ja toivotti tervetulleeksi. Vastaan tuli kahvin ja pullan tuoksu, puffet- pöytä oli rakennettu keskelle kirkon käytävää ja se oli auki koko illan ajan. Musiikki oli tehty isolla kädellä, oli kuoro, säestävä yhtye ja paljon yhteislaulua iloisin rytmein. Iltoihin oli kutsuttu aiheeseen sopivat puhujat ja musiikkivieraat. Mukana oli myös yhteistä jakamista ja rukousta. Parin vuoden sisällä tapahtui jonkinlainen läpimurto, kirkko alkoi täyttyä joka kerta, usein ulkona jopa jonotettiin. Silmiinpistävää oli niiden määrä, joita ei yleensä kirkonpenkissä näkynyt. Virallisesti kyseessä ei siis ollut varsinainen jumalanpalvelus sellaisena kuin me perinteisesti ajattelemme, vaikka monia jumalanpalveluksen elementtejä mukana olikin. Monta kertaa kuuli silti jonkun sanovan:
”Minä en tahdo jaksaa niihin normaaleihin kirkonmenoihin, mutta nämä ovat minulle vähän kuin jumalanpalveluksia!”

Muutto Kangasalle vuonna 2002 sai sen aikaan, että myös Kangasalan kirkossa alkoivat omat iltansa, joissa Little Light suomennettiin muotoon ’Majatalo’. Little Light- idean pohjalta alkoi kasvaa monta uutta ideaa. Muutamaa vuotta myöhemmin Pekka Simojoki alkoi kiertää ympäri maata EtCetera-kuoron, evankelista Ilkka Puhakan ja pastori Jukka Jämsenin kanssa pitämässä suuria majataloiltoja. Näin alkoi tuli vähitellen levitä ja tänään monissa seurakunnissa ympäri maata vietetään majataloiltaa hyvin erilaisina toteutuksina.

MITÄ MAJATALOILTA SISÄLTÄÄ?

Mikä siis on Majatalo ja miten se käytännössä rakennetaan? Seuraavassa Majatalon ’peruspalikoita’ ja esimerkkejä, miten sitä ollaan vuosien aikana toteutettu. Näitä voi eri seurakunnissa toteuttaa soveltuvin osin, omat resurssit ja tilanne huomioon ottaen.

1. Yhdessä tekeminen.

  • Majatalo- iltoihin on sitoutunut paljon ihmisiä, yhteisöllisyys on olennainen osa ideaa. Eri tehtävien ympärille on hyvä koota pieniä ’tiimejä’, jotka hoitavat oman osansa. Tässä esimerkkejä:
  • Musiikkitiimi vastaa iltojen musiikista.
  • Tekninen tiimi hoitaa iltojen hyvätasoisen äänentoiston.
  • Kuvatiimi pitää huolta kirkon etuosassa oleviin screeneihin heijastettavasta videokuvasta. (Esim. Kangasalla Majataloja voi myös seurata suorana internetistä tai käydä seurakunnan sivuilla myöhemmin katsomassa.)
  • Tarjoilutiimi vastaa Majatalon tarjoilusta. Tarjoilut vaihtuvat teeman, vuodenajan tai emäntien luovuuden mukaan.
  • Rukous- ja sielunhoitotiimi on tärkeä osa Majataloa.
  • Majatalojen tiedotus hoidetaan yhdessä seurakunnan tiedotuksen kanssa.
  • Lisäksi on ovella ihmisten vastaanottajia ja tilanteen mukaan monissa muissa tehtävissä palvelevia.

2. Musiikki

  • Musiikki on erittäin olennainen osa Majataloillan kokonaisuutta ja tunnelmaa.
  • Majataloon on koottu oma houseband ja kuoro, joka sekä esittää lauluja että laulattaa seurakuntaa.
  • Musiikki on pääosin gospeltyyppista, mutta usein tehdään myös perinteisistä virsistä uusia sovituksia Tuomasmessun tavoin.
  • Laulujen tekstit heijastetaan suurelle kirkon etuosassa olevalle screenille
  • Majataloiltojen ohjelmassa on yleensä myös joku musiikkivieras, trubaduuri, kuoro tai pienimuotoinen bändi.

3. Tunnelma

  • Majataloilloissa on pyritty siihen, että tunnelma olisi mahdollisimman vapautunut ja leppoisa, ihmisillä olisi mahdollisuus kohdata toinen ihminen ja että illassa viihdytään. Musiikin lisäksi on useita tekijöitä, jotka edesauttavat tätä päämäärää.
  • Tärkeässä roolissa on illan juontaja, joka uskaltaa laittaa omaa persoonaansa likoon. Hänen tehtävänsä on saada ihmiset hymyilemään ja vapautumaan.
  • Tärkeässä osassa on myös jakaminen, eli ihmisten omat puheenvuorot, todistukset tai pienet haastattelut

4. Tarjoilu

Merkittävä tekijä on myös tarjoilu, sillä yhdessä syöminen oli keskeisessä osassa myös alkuseurakunnan kokoontumisissa. Kahvi- tai teekupin ääressä on toisen kohtaaminen paljon helpompaa. Illassa pidetään usein myös kahvitauko, jolloin myös tämä ’sosiaalisen sakramentin’ puoli on helpompi hoitaa. Iloinen puheensorina ja nauru täyttää kirkon joka kerta. Toinen vaihtoehto on pitää kahvipöytää auki koko illan ajan. Toki myös tarjoilun voi toteuttaa joko ennen tai jälkeen illan tai vaikka molemmin tavoin.

5.Teema

Jokaiselle illalle on valittu teema, jonka ympärille ilta löyhästi rakentuu.

Esimerkkejä teemoista

Taide, lähetystyö, perhe, parisuhde, unelmat, elämän kipu, liikemaailma, urheilu, yhteiskunta, toivo, hiljaisuus, ekumenia… Aiheita riittää.

Muu sisältö liitetään illan teemaan

Musiikki, tarjoilu, opetus tai vaikka kirkon koristelu pyritään liittämään tähän teemaan.

6. Kohtikäyvä julistus

  • Illoissa pyritään rohkaisemaan ja haastamaan ihmisiä Kristuksen seuraamiseen ja kristittynä elämiseen arjessa
  • Yleensä illassa on sekä vieraileva muusikko sekä joku puhujavieras tai evankelista, jotka sopivat illan teemaan.
  • Julistus ja opetus on tukevasti Raamatusta nousevaa, mutta tyyli rentoa, rohkeaa ja modernia

7. Rukous